Tape Art on mainosteippausten ammattilainen

Tape Art Oy on vuonna 1997 perustettu mainosteippausten asiantuntija. Autamme asiakkaitamme erottumaan paremmin. Toteutamme visuaalisen yritysilmeen laadukkaasti ja näyttävästi. Mainosteippauksemme vauhdittavat asiakkaidemme näkyvyyttä yrityksen koosta ja toimialasta riippumatta. Olemme toteuttaneet teippauksia asiakkaille muun muassa Hyvinkään seudulla, Turussa, Helsingissä, Tampereella ja Porvoossa. Toimimme valtakunnallisesti, ja ammattitaitoinen henkilökuntamme auttaa tuomaan yrityksesi näkyviin ja erottumaan kilpailijoista. 

Ideoidaan yhdessä, ota yhteyttä!

Palvelumme kattavat mainosteippausten lisäksi paljon muuta 

Perinteisten mainostarrojen ja ikkunateippausten lisäksi teemme takuutyönä autoteippaukset, messuteippaukset sekä muut materiaalit. Meiltä onnistuvat myös suurkuvat ja toimitilateippaukset esimerkiksi liiketiloihin viihtyisyyden luomiseksi tai opastamaan ja tiedottamaan asiakkaita.
 
Palvelukokonaisuutemme pitää sisällään kaikki yritysilmeen luomiseen tarvitsemasi suunnittelun, materiaalit, tuotteet ja asennukset. Toteutamme tyylillä ja taidolla yhtenäisen kokonaisuuden toiveidesi mukaan. 

Asiakaslähtöisyyskuvake

Asiakaslähtöisyys

Toteutamme tavoitteitasi tukevan tuotekokonaisuuden toiveidesi pohjalta.

Laatukuvake

Laatu 

Käytämme laadukkaita materiaaleja kestävän lopputuloksen saavuttamiseksi.

Ammattitaitokuvake

Ammattitaito

Suunnittelemme ja toteutamme projektit vuosien kokemuksen tuomalla ammattitaidolla.

Tuotteemme

Henkilöautoja parkissa

Lisää yrityksesi näkyvyyttä tehokkaasti paikallisesti ja missä liikutkin.

Mainostarra veneessä

Mainostarrat ovat monipuolinen markkinoinnin muoto – vain mielikuvitus on rajana.

Liikkeen ikunateippaus

Opasta asiakkaasi haluamaasi suuntaan oikein sijoitetuilla ja tehokkailla opasteilla.

Kuvateippaus tapettina

Saat meiltä rakennuspiirustusten tulostamisen ja taiton tarpeeseen kuin tarpeeseen.

Yrityksen mainosteippaukset

Toteutamme laadukkaat vaatteet yrityksen omalla logolla tai vaikkapa uniikilla sutkautuksella.

Mainosteippaus on tehokasta markkinointia

Mainosteippaukset ovat kestävä ja kustannustehokas sijoitus yrityksesi markkinointiin. Laadukkaista materiaaleista ammattitaidolla tehdyt teippaukset kestävät pitkään ja välittävät yrityksesi viestin  ympäröivään maailmaan. Liiketiloissa ja autoissa esiintyvä mainonta herättää huomiota ja tavoittaa suuren määrän ihmisiä verrattain pienellä sijoituksella.

Kysy lisää ammattilaisiltamme!

Asiakaslähtöinen suunnittelu taitavan toteutuksen pohjana 

Vahvuutemme on ammattitaitoisen toteutuksen lisäksi kattavat suunnittelupalvelut, jotka toteutamme yli 20 vuoden kokemuksella. Osaava ja kokonaisvaltainen palvelumme takaa ammattimaisen lopputuloksen ja kestävän työn jäljen kerralla ja sujuvasti.  
 
Oikein toteutettu mainosteippaus autossa tai liikkeen ikkunassa kerää positiivista huomiota, lisää luottamusta ja rohkaisee asiakastasi toimintaan. Ammattitaitoiset suunnittelijamme osaavat huomioida kohteesi erityispiirteet, sekä yrityksesi ja toimialasi tarpeet.  
 
Koska pystymme hoitamaan projektisi alusta loppuun, olemme kustannustehokas vaihtoehto niin pienten kuin suurtenkin projektien toteuttajaksi. Halutessasi suunnittelemme yrityksesi brändiin sopivan graafisen ilmeen sinun ideoidesi pohjalta.  

Seuraa meitä myös Facebookissa!

Kuvagalleria

Kuvagalleriassa voit tutustua tekemiimme mainosteippauksiin ja muihin toteuttamiimme tuotteisiin.